Lounasravintola Picantina on vakiinnuttanut paikkansa tärkeänä osana Helsingin Suutarilassa sijaitsevan Valokaari 8:n arkea. Ravintolan suosio perustuu laadukkaaseen kotiruokaan, lämminhenkiseen palveluun ja siihen, että asiakkaat viihtyvät ja palaavat sinne yhä uudelleen. Kun lounasravintola toimii hyvin, se tukee samalla koko kiinteistön viihtyvyyttä ja vetovoimaa.
“Moni tuntee, että tänne tullaan kuin kotiin – vähän kuin ystävän luo”, kertoo ravintolayrittäjä Juha Grönvall.
Yhteistyöllä uuteen sijaintiin
Picantinan tarina Valokaari 8:ssa alkoi, kun ravintolalle etsittiin uutta sijaintia. Uusi tila löytyi Sagaxin kautta, kun Juha Grönvall otti yhteyttä entuudestaan tuttuun Olli Ahopeltoon. Vaikka kolmannen kerroksen sijainti herätti aluksi hieman epäilyksiä, osoittautui ratkaisu nopeasti toimivaksi. Tilat tukevat ravintolan arkea, keittiö toimii tehokkaasti ja asiakkaat ovat löytäneet ravintolan hyvin. Myös sijainti Suutarilassa on osoittautunut ravintolan näkökulmasta onnistuneeksi.
Ruoka ja tunnelma tuovat asiakkaat takaisin
Picantinan suosio rakentuu ennen kaikkea tunnelmasta ja aidosta asiakaskohtaamisesta. Ravintolassa muistetaan asiakkaat, vaihdetaan kuulumiset ja luodaan arkeen lämmin hetki työpäivän keskelle.
Ravintolassa panostetaan laadukkaisiin raaka-aineisiin, tuoreuteen ja siihen, että asiakas saa rahalleen vastinetta. Tarjolla on mm. aina tuoretta ravintolan omaa rieskaa. Menussa huomioidaan erilaiset ruokavaliot, ja kokonaisuutta täydentää persoonallinen palvelu.
Grönvallin mukaan ravintolan vahvuus on siinä, että asiakkaat kohdataan aidosti. Lounas ei ole vain ruokailuhetki, vaan osa työpäivän mukavaa rytmiä ja kohtaamisia.
Toimiva kiinteistö tukee ravintolan menestystä
Hyvän lounasravintolan menestys rakentuu monesta asiasta. Tarvitaan toimiva tila, laadukas ruoka ja hyvä palvelu. Myös kiinteistöllä ja kiinteistön omistajalla on tässä tärkeä rooli. Kun tilat ovat kunnossa, asioista voidaan keskustella avoimesti ja kiinteistön huoltotyöt toimivat sujuvasti, ravintoloitsija voi keskittyä olennaiseen eli asiakkaisiin.
Picantinan kokemuksen mukaan yhteistyö Sagaxin kanssa on ollut mutkatonta ja molemmin puoliseen luottamukseen perustuvaa. Asioista on voitu sopia joustavasti, yhteydenpito on ollut helppoa ja arki on sujunut hyvin.
“Yhteistyö Sagaxin kanssa on mennyt tosi hyvin”, Grönvall kiteyttää.
Picantinan tulevaisuudennäkymät
Valokaari 8:ssa Picantina on enemmän kuin lounasravintola. Se tuo kiinteistöön elämää, kohtaamisia ja viihtyvyyttä, ja samalla se tukee myös koko kohteen houkuttelevuutta. Laadukas lounasravintola on tärkeä palvelu niin nykyisille käyttäjille kuin uusillekin vuokralaisille. Tulevaisuuteen Picantinassa suhtaudutaan luottavaisesti. Tekemisessä näkyy edelleen aito intohimo ravintolatoimintaan ja halu toimia pitkään samassa paikassa. Kun toiminnan edellytykset ovat kunnossa, asiakassuhteet vahvoja ja yhteistyö kiinteistön omistajan kanssa sujuvaa, ovat lähtökohdat tuleville vuosille erinomaiset.
Lounasravintola Picantina
Lounasravintola Picantina toimii Valokaari 8:ssa Helsingissä. Ravintola tunnetaan laadukkaasta kotiruokalounaasta, tuoreista raaka-aineista ja lämminhenkisestä palvelusta, joka saa asiakkaat palaamaan yhä uudelleen. Picantinan taustalla ovat Juha ja Monica Grönvall, joilla on yli 30 vuoden kokemus henkilöstö- ja tilausravintolatoiminnasta. Yrityksen toiminnan ytimessä ovat alusta asti itse valmistettu ruoka, puhtaat maut ja monipuoliset vaihtoehdot.
Tutustu lisää Picantinaan: www.picantina.com